Veneestä taidetta

Eräs Duo Lehtinen & Lipastin mieleenpainuvimpia esiintymispaikkoja on Turun Hirvensalossa sijaitseva Pyhän Henrikin Ekumeeninen Taidekappeli, joka hämmästyttää sekä upealla muodolla, tilan tunteella että lämpimällä energialla.

Taidekappeli sijaitsee mäntyisen mäen päällä, jonne saavutaan loivaa luiskaa pitkin. Alhaalta katsoessa kappeli näyttää suurelta väärinpäin olevalta veneeltä. Sen kuparinen ulkokuori kuvastaa veneen kylkiä ja kuparin hapettuessa vihreäksi, taidekappeli sulautuu hyvin metsän keskelle.
Saavuttaessa etuovelle, kappeli tuntuu yllättäen hyvin pieneltä

Taidekappelin akustiikka on yksi parhaimpia esiintyjälle, sillä kappelissa soittaessa pieninkin musiikillinen yksityiskohta on helppo toteuttaa. Kamarimusiikillisesti täydellinen konserttipaikka, jossa kanssasoittajien on helppo kommunikoida soittimilla keskenään. Tarina kertoo, että Björn Wahlroos lahjoitti flyygelin Taidekappelin käyttöön.


Arkkitehti Matti Sanaksenaho sai taidekappelin suunnitelmastaan italialaisen Barbara Cappochi International Grand Prix-palkinnon vuonna 2007. Hän toimii professorina Oulun yliopistossa.

Kappeli on pelkistetty ja veistoksellinen. Siellä tekee vaikutuksen suuri koko ja sen sisämaailma on todella hiljainen. Tämä on tärkeä osa kappelin suunnittelussa,  samoin se miten valo kohdistetaan ulkoa. Valo suuntautuu epäsuorasti alttarille sen sivuille piilotetuista ikkunoista, mikä luo maagisen vaikutelman. Ei ihme, että kappeli on todella suosittu vihkipaikka. Hämmästyttävintä on se, miten valoa tulee ulkoa vaikka olisi kevään pahimmat myrskysäät. Kappelin järjestelyistä vastaavat vapaaehtoistyöntekijät eli ns. Ladyt kertoivat, että entisaikaan uskottiin sateen tuovan onnea avioliittoon <3
Intiimi käytävä, joka johdattaa eteenpäin. Seinien korkeuserot hämmentävät kulkijaa

Sanaksenahon suunnittelema moderni kappeli on hyvin pelkistetty. Se on yksiaineinen eli puu vetää rakennuksen päälinjaa. Tilasarjat koostuvat kulkutilasta, jossa johdatetaan leveämmästä tilasta kapean kautta saliin. Näin suuri tila avautuu kävijälle mahdollisimman yllättäen. Kapealla käytävällä saadaan intiimimpi tunne ja johdatetaan kulkijaa eteenpäin. Arkkitehti käyttää suunnitelmissaan tilojen korkeuksia ja leveyksiä mahdollisimman luovasti hyväksi ja Sanaksenaho on onnistunut tässä todella taidokkaasti.
Duo Lehtinen & Lipasti esiintyy Taidekappelissa su 31.5.2020



                                        "Vaikuttava matka hämärästä kohti valoa" - Taidekappeli



Kommentit