Paimion huonekalut

Hän suunnitteli kaiken yhdessä vaimonsa Ainon kanssa.
Aallon suunnittelemista Paimion parantolan originaaleista huonekaluista on liian moni joko hävitetty tai myyty pilkkahintaan 70-luvulla. Onneksi paikanpäältä löytyy kuitenkin edelleen Aallon tuoleja ja muita uniikkeja luomuksia. Aallon suunnittelemat huonekalut ja valaisimet parantolaa varten olivat alku hänen muotoilijan uralleen. Hän suunnitteli kaiken yhdessä vaimonsa Ainon kanssa.


Vaikka arkkitehdit eli "arkkarit" rakastavat mustaa ja valkoista, lisäsi Aalto tuoleihinsa väriä
Huhujen mukaan kyseisiä tuoleja poltettiinkin aikoinaan, sillä niitä oli niin runsaasti.
Yksi tunnetuimmista Paimioon suunnitelluista huonekaluista on Pikku Paimio-nojatuoli, jota voi edelleen tilata Finnish Design Shopista. Parantolasta löytyy alkuperäinen tuoli mustana . Tuoli on kiinnitetty paksulla metallivaijerilla parantolan keltaisten portaiden tasanteelle. Aalto suunnitteli tuolin niin, että potilas pystyi asettamaan niskan sopivaan asentoon, jotta potilas voisi avata rintaa ja hengittää helpommin. Huhujen mukaan kyseisiä tuoleja poltettiinkin aikoinaan, sillä niitä oli niin runsaasti. Tuoleja ei osattu silloin vielä arvostaa, mutta nykyään sellaisen arvo on yli 2000 €. Aalto halusi suunnitella tuolin, joka ei vaikuta perinteiseltä sairaalatuolilta. Taivutettu koivuvaneri toistuu Aallon muotoilussa useasti.

Voi kumpa paimiolaiset olisivat tienneet näiden arvon!

Eräs Aallon näppäristä keksinnöistä on valkoinen täyspuinen jakkara. Se on hyvin monikäyttöinen, tukeva ja helposti kuljetettava. Jakkara toimii sekä pöytänä, että tuolina ja siinä sopii istua sekä aikuisen että lapsenkin, sanoon MLL:n säätiön johtaja Katariina Pärnä.


Valkoista jakkaraa on kahta sorttia


Parantolan alkuperäisiä kelloja voi bongata parantolasta useita ja
niissä näkyy ajan patina.

Aallon pyöreä pöytä on yksi Artekin suosituimmista huonekaluista, jonka Aalto suunnitteli myöhemmin vuonna 1935. Sen taivutettu, koivusta tehty L-jalka patentoitiin vuonna 1933, josta muodostui monipuolisesti hyödynnetty osa Aallon suunnittelussa. Aalto pitikin L-jalan kehittämistä yhtenä suurimmista saavutuksistaan. Yksinkertaisuus on kaunista: jalka voidaan kiinnittää suoraan levyyn niin, että se tukee itse itseään.

Viipurin kirjaston auditorio 30-luvulla

Tuolit Aalto suunnitteli myöhemmin Viipurin kirjastoa varten. Artek lanseerasi koivusta tehdyn tuolin vuonna 2014 nimellä Tuoli 69, joka on suosittu keittiö- ja kahvilatuoli edelleen. Tuoli sai kuusi sävyä, jotka poimittiin parantolan värimaailmasta. Molemmat on nykypäivänäkin saatavilla Artekilta, jonka Aalto perusti yhdessä Ainon, Maire Gullichsenin ja Nils-Gustav Halin kanssa vuonna 1935. Pst! Siitä muutama vuosi myöhemmin Aalto suunnitteli Mairelle ja hänen miehelleen Harrylle Porin Noormarkussa sijaitsevan tunnetun, upean ja harmonisen Villa Mairean edustusasunnoksi. 

Näitä saa onneksi edelleen Artekilta eri väreissä
Artek lanseerasi koivusta tehdyn tuolin vuonna 2014 nimellä Tuoli 69
Monet parantolan alkuperäisitä kattovalaisimista ovat edelleen paikallaan. Valaisimet valmisti Taidetakomo Oy Taito Ab, jota johti tunnettu muotoilija Paavo Tynell.

Yksi ylemmän kerroksen käytävän kattolampuista

Lisää pyöreitä muotoja


Skandinaavisuus ja aaltomaisuus ovat vahvasti läsnä joka puolella. Kun parantolassa kävelee pitkin käytäviä, elämys on samaan aikaan sekä piristävä että rauhoittava. Parantolan miljöö vie ajatukset pois ankeasta lumettomasta talvesta ja värit tuovat mieleen etelän, kesän, loman, välimerellisyyden ja kreikkalaiset kalkkitalot. Suuret ikkunat, joista on upeat näkymät keskelle vihreitä mäntymetsiä, tuovat arvokkuutta turistikierroksen keskelle. Parantolaan tutustuminen on elämyksen arvoinen kotimaan turistiretki. Opastettuja kierroksia järjestää Magni Mundi.
Duo Lehtinen & Lipasti konsertoi Paimion parantolan salissa lauantaina 6.6.2020, jolloin yleisö pääsee konsertin yhteydessä opastetulle kierrokselle.




Lisää taitettua koivupuuta, auringonkeltaista taustaa vasten tietenkin :)

Kommentit